Ikimonon tarjoaman vastuullisen markkinointiviestinnän mielletään monesti käsittävän vain ekologisuus, mutta yhtä isossa roolissa siinä on mielestämme myös avoimuus. Tämän toteuttamisessa sosiaalisen median hyötykäyttö on tärkeässä roolissa.
Kiersimme kesäkuun vaihteessa Pirkanmaan Yrittäjien kutsumana ympäri maakuntaa. Paikalliset yrittäjät saivat tietoa erilaisista palveluista, jotka voivat tukea liiketoiminnan kasvua – me puolestaan tarjosimme esityksen sosiaalisen median käyttöönotosta. Suurin osa paikkakunnista oli meille entuudestaan täysin vieraita, mutta reissu avasi myös omia silmiämme; kiinnostavia yrityksiä löytyy myös pienemmiltä paikkakunnilta. Aiheemme herätti joka paikassa mukavasti keskustelua ja Sosiaalisen median työkalupakki yrityksille -esitteemme sai positiivisen vastaanoton.

Työkalupakissamme (pdf) esitellään lyhyesti yleisimmät palvelut, joita yritykset voivat verkkonäkyvyytensä kehittämisessä hyödyntää. Lisäksi mukana on kymmenen askeleen ohjelma sosiaalisen median käyttöön. Aloittelijoille suunnattu ohjelma sopii yhtä lailla myös kokeneempien someilijoiden käytettäväksi.
Yhteisöllisiä elementtejä pyrimme ripottelemaan säännöllisesti myös asiakastoteutuksiimme, mutta ensimmäinen täysin sosiaaliselle medialle rakentuva projektimme on kesäkuun alussa julkaistu verkkopalvelu Ennenvanha.

Ennenvanha on yhteisöllinen blogialusta, jonka kirjoituksissa opetellaan elämään palvelun nimen mukaisesti: yksinkertaisemmin, hitaammin ja ympäristöä kunnioittaen. Vahvasti arvoihimme linkittyvä palvelu ei ollut ainoastaan asiakastyö, vaan yhteisprojekti sen sisällöntuottajien, Annu Santaniemen ja Liinu Kekäläisen, sekä yhteistyöverkostosta vastaavan Tomorrow'n Tiina Jokirinteen kanssa. Tämän tapainen työskentelymalli sopi meille erinomaisesti; emme olleet mukana ainoastaan sivuston rakentamisen ajan, vaan olimme konseptoimassa koko palvelua ja vastaamme myös sen jatkokehityksestä. Lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä ja palvelun vastaanotto on ollut myös hyvin positiivinen.
Syksyn aikana tarkoituksenamme on kirkastaa brändiämme ja miettiä sitä, minkälaisiin projekteihin haluamme jatkossa suuntautua. Ennenvanhan kaltaiset projektit, joissa pääsemme käyttämään kaikkia vahvuuksiamme – konseptointia, visuaalisten kokonaisuuksien suunnittelua, yhteisöllisten elementtien hyödyntämistä ja verkkopalveluiden aktiivista kehittämistä – tulevat varmasti olemaan niitä, joita tavoittelemme kaikkein eniten.
Olemme viime aikoina olleet useammassa tapaamisessa, joissa jossain vaiheessa kaikki osapuolet ovat kertoneet, millaisia töitä ja projekteja he haluaisivat tehdä. Tavoitteiden avoin jakaminen on nykyaikaisessa yrityskulttuurissa avainasemassa niiden toteutumiseen. Suut auki siis!
Perustimme Luova toimisto Ikimonon aprillipäivänä 2009. Ajatus omasta yrityksestä oli kypsynyt kuitenkin jo pidempään.
Tapasimme Jannen kanssa ensimmäisen kerran maaliskuussa 2007. Olin tullut mainostoimisto Dimediaan suorittamaan työharjoitteluani flash designerin pestissä, Janne puolestaan oli ehtinyt työskentelemään yrityksessä visuaalisena suunnittelijana jo vuoden verran.
Yhteistyö sujui alusta asti hyvin ja jo muutamien kuukausien jälkeen pyörittelimme ajatusta oman yrityksen perustamisesta. Ryhdyimme tuumasta toimeen lopulta reilun vuoden kuluttua, kun syksyllä 2008 löysimme kolmanneksi lenkiksi luovan tuottajan rooliin Elle Yli-Ojanperän. Ajatukset ja tavoitteet selkiytyivät nopeasti; alussa suunnittelimme tekevämme töitä vain osa-aikaisesti palkkatöiden lomassa, mutta nälkä kasvoi syödessä ja päätös täysipainotteiseen yrittämiseen syntyi nopeasti. Perustamisajankohdan asetimme seuraavalle keväälle ja talvella painimme paitsi liiketoimintasuunnitelman, myös ensimmäisten asiakasprojektien parissa.
Yrityksen vahvasta arvopohjasta päätettiin jo alkuvaiheissa ja se näkyi vahvasti myös perustamisvaiheessa – vahvasti vihreäksi rakennettu liiketoimintasuunnitelmamme keräsi Ensimetriltä kiitosta. Arvot päätyivät myös yrityksen nimeen, kun japaniksi eläviä olentoja tarkoittava Ikimono tuntui kaikkein kutkuttavimmalta.

Loputtomalta tuntuneen odotuksen päätteeksi ryhdyimme yrittäjiksi huhtikuussa 2009. Ensimmäisen kuukauden harjoitimme etätyöskentelyä, mutta jo seuraavassa kuussa pääsimme kokoamaan toimistomme Kauppakadulle. Hiljaisen kesän vietimme rakentamalla omaa yritysilmettämme, mikä oli varmasti haastavin projektimme tähän mennessä. Erityisesti verkkosivujamme suunniteltiin pitkään ja hartaasti, eikä vahvojen mielipiteiden kanssa kompromissien tekeminen ollut aina helppoa.
Yrityksemme koki isoimman takaiskunsa syyskuussa, kun Elle päätti jättää yrittäjyyden ja siirtyä muihin tehtäviin. Syksyllä alkoikin se pitkä kuolemanlaakso, jonka aikana lusikat olivat lentämässä nurkkiin useampaan otteeseen. Erityisen haastavaa oli resurssien jako, kahden hengen yrityksen on hankalaa keskittyä siihen varsinaiseen työntekoon, kun myyminen ja asiakashallinta syövät tunteja. Syksystä alkaen olemme pyrkineet ratkaisemaan ongelmaa verkostoitumalla ja pitkällä tähtäimellä tämä onkin tuottanut hedelmää; nykyään suurin osa projekteistamme tulee verkostomme sisältä. Verkoston rakentaminen syksyn ja kevään aikana on uskoaksemme ollut suurin syy tuosta laaksosta ulospääsyyn.
Verkostomme kautta pääsimme harjoittamaan myös pitkään kaavailemaamme palvelutuotteidemme tuotteistamista; äänituotantoyhtiö Sound Spacen kanssa rakentamamme Brand Remix -palvelut on huomioitu esimerkiksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä ja olemme kaavailleet vastaavia tuotteita eri näkökulmista myös muiden kumppaneidemme kanssa. Brand Remixin julkaisun ohella helmikuun parasta antia oli osallistuminen Pirkanmaan Yrittäjien järjestämään Muutoksen kautta kasvuun -seminaariin Tallinnassa, joka on tuonut meille jo useampia projekteja ja profiloinut meidät yrittäjien keskuudessa todellisina sosiaalisen median guruina.
Ikimono täyttää tänään vuoden ja olo on kuin onnellisella isällä, sen verran oma lapsi yritys on. Vaikka alku on ollut vaikeaa ja kävelemään opettelu on vaatinut enemmän kompurointia kuin kumpikaan olisi arvannut, on usko ollut sen verran kova, että eteenpäin on jaksettu mennä. Viime aikoina projektimahdollisuuksia on tuntunut tulvivan ovista ja ikkunoista, joten ehkäpä pian saadaan tutustua niihin kasvukipuihinkin.
Tuntuu hyvältä saada näyttää, ettei yrityksemme ollut mikään aprillipila. Kevät on taas elävien olentojen!
Esittäydyimme alkuviikosta Pirkanmaan Yrittäjille "Muutoksen kautta kasvuun" -seminaarissa Tallinnassa.
Olimme mukana työryhmässä, jossa pohdittiin sosiaalisen median käyttöä yritysten ja julkishallinnon toiminnassa. Nopeasti ideoimamme konseptit otettiinkin mielenkiinnolla vastaan ja niitä olisi tarkoitus kehittää kevään aikana eteenpäin.
Vaikka sosiaalinen media ei olekaan omassa yritystoiminnassamme se terävin keihäänkärki, hyödynnämme sitä useilla eri tavoilla – kuten tämänkin blogin avulla. Samoin tarjoamme sen mahdollisuuksia asiakkaillemme aina yhdessä suunnittelemamme markkinointiviestinnän puitteissa.
Vaikka Ikimono on tullut ainakin webissä jo monille tutuksi, olemme me tekijät sen takana jääneet toistaiseksi kasvottomiksi. Asia korjataan nyt – tämmöiset tyypit Kauppakadulla siis päivystävät.



Voit tutustua meihin vielä tarkemmin esittelysivullamme. Kuvista kiitokset yhteistyökumppanillemme Mikko Vierumäelle (riite.fi, twitter.com/riite).
Olemme aloittaneet uuden vuosikymmenen tehokkaasti. Rautoja on kuumenemassa taas useampaankin suuntaan ja into päästä takomaan on kova.
Mainostimme avoimia oviamme jo joulukortissamme, mutta esitetään kutsu vielä täälläkin. Asiakkaat, yhteistyökumppanit ja ystävät – niin tutut kuin vielä tuntemattomatkin – tervetuloa tutustumaan toimistollemme Kauppakatu 3 B 18:aan ensi viikon keskiviikkona ja torstaina, 20. ja 21. tammikuuta.
Jannea haastateltiin syksyllä Map Suomen asiakaslehti g/m²:een. Vihreän designin agendamme istuu mutkattomasti joulukuussa ilmestyneen numeron laadukkuuden ja kestävä kehityksen teemoihin. Lue artikkeli pdf-muodossa Mapin sivuilta.
Lisäsimme pari tuoreinta työnäytettämme referenssiosioomme. Keittiökauppa Kylväjän www-uudistus oli mukavan kompakti projekti loppuvuodelle. Uusissa sivuissa tavoittelimme asiakkaan toiveiden mukaisesti erityisesti selkeää visuaalisuutta ja hyvää käytettävyyttä.

Olemme loppuvuotta kohden hioneet ja kehittäneet yhteistyökumppaniverkostoamme entisestään ja tutustuneet useisiin lupaaviin tahoihin. Edellisessä kirjoituksessa mainitsemamme äänituotantoyhtiö Sound Spacen kanssa olemme luomassa kokonaan uudenlaista yritysratkaisua; selkeästi tuotteistetut Brand Remix -palvelumme ilmestyvät verkkokauppamme hyllylle jo tulevina viikkoina.

Asiakasprojektien lisäksi työstämme kahta omaa verkkoyhteisöä. Ensimmäiseen etsimme vielä rahoitusta, toinen julkaistaan toivottavasti jo lähikuukausina.
Tervetuloa tulevaisuuteen Ikimonon kanssa!
Yhteistyökumppaniverkoston rakentaminen käytännössä tyhjästä on ollut kiinnostavaa ja palkitsevaa. Oman haasteensa on tuonut vahva arvopohjamme, johon haluamme kumppaneidemme istuvan saumattomasti.

Ensimmäinen valintamme osui tamperelaiseen ympäristökonsultointitoimisto Ingreeningiin. Vaikka omasta yrityksestämme löytyy hyvä perustuntemus ympäristöystävällisestä yritystoiminnasta, koimme alan ammattilaisen osaamisen välttämättömänä lisänä palveluidemme syventämiseen. Hiomme yhdessä Ingreeningin kanssa yhteisiä palvelutuotteita, joiden avulla pystymme aidosti kehittämään asiakkaidemme yhteiskuntavastuullista toimintaa ja ympäristöviestintää.
Painotalo Ulonen on ollut käyttämämme ja suosittelemamme yhteistyötaho toimintamme alusta lähtien. Vaikka oman yrityksemme pääpaino onkin erityisesti digitaalisessa mediassa, suunnittelemme myös painotuotteita ja haluamme ottaa vastuullisuuden niissä huomioon. Joutsenmerkin saaneella Ulosella painetuissa käyntikorteissa, esitteissä ja julisteissa käytetään aina ympäristöystävällisiä musteita ja papereita. Lisäksi yrityksen toimintatavat ovat ekologisia aina jätteiden lajittelua myöten.
Nummelasta kotoisin oleva, kansainvälisestikin tunnettu designyritys Globe Hope valmistaa tuotteensa kestävän kehityksen lähtökohdista. Käytöstä poistuneet materiaalit muuttuvat innovatiivisiksi imagotuotteiksi, liikelahjoiksi ja käyttötavaroiksi kuluttaja-asiakkaiden ja yritysten ihailtaviksi. Etsimme parhaillaan sopivia projekteja, joissa pääsemme viestimään asiakkaan yhteiskuntavastuusta myös Globe Hopen palveluiden avulla.
Tuorein lisä palettiimme on tamperelainen äänituotantoyhtiö Sound Space. Äänibrändäys- ja mediapalvelut yhdistettynä omiin vahvuuksiimme mahdollistavat entistä kokonaisvaltaisempien yritysidentiteettien luomisen ja uudistamisen. Näiden pohjalta yhteisesti tarjoamamme tuotepaketit valmistuvat kuluvan vuoden aikana. Sound Spacelle vastuullinen yritystoiminta on luonnollinen valinta – aivan kuten meillekin.
Kun perustin Luova toimisto Ikimonon yhdessä Jannen ja Jyrin kanssa huhtikuussa 2009, en olisi uskonut, että yrittäjyyteni kestäisi vain puoli vuotta. Asiat eivät kuitenkaan yleensä mene niin kuin on suunnitellut. Ymmärsin tuon puolen vuoden aikana jotakin hyvin tärkeää itsestäni, ja siksi tein vaikean päätöksen irtautua Ikimonosta.
Yrittäjyydessä vastuu, vapaus ja velvollisuudet korostuvat. Kun saa vapauden päättää omista tekemisistään, on samalla vastuussa ennen kaikkea itselleen, mutta myös niille, joiden kanssa yritystoimintaa harjoittaa. Yrittäjyys vaatii rehellistä itsetutkiskelua. On kyettävä katsomaan asioita suoraan silmiin, sillä niitä ei voi luikerrella pakoon kuten ehkä palkkatyössä on tottunut tekemään.
Yrittäjyys vaatii ennen kaikkea sitoutumista - sitoutumista liiketoimintaan, liikeideaan ja kumppaneihin. Mietittyäni ja ymmärrettyäni oman henkilökohtaisen tilanteeni, jouduin toteamaan, että en pysty sitoutumaan näihin asioihin. Syy ei suinkaan ollut yritystoiminnassamme, päinvastoin. Mielestäni meillä on yksi parhaista liikeideoista tällä alalla. Syy ei myöskään ollut työssäni tai varsinkaan kumppaneissa, sillä nautin yhteistyöstä Jannen ja Jyrin sekä asiakkaiden kanssa. Syy oli yksinkertaisesti siinä, että aika ei ollut oikea. Nyt haluan enemmän jotakin muuta.
Olin jo ennen yrittäjäksi ryhtymistä huomannut, että kirjalliset ambitioni olivat heräämässä pitkästä horrosunesta. Kun ne vihdoin viime kesänä pääsivät valloilleen yllättävällä voimalla, jouduin pettymyksekseni toteamaan, että en pysty omistautumaan sekä yrittäjyydelle että kirjoittamiselle niille asettamieni vaatimusten mukaisesti. Jouduin valinnan eteen, jonka tuloksen jo tiedättekin.
Pohdittuani näitä asioita ymmärsin myös, että on paljon muutakin, mitä haluan tehdä, mutta mikä ei onnistuisi täysipäiväisenä yrittäjänä. Haluan matkustaa, asua ja työskennellä ulkomailla, kokeilla erilaisia työtehtäviä erilaisissa yrityksissä, hankkia ammatillista kokemusta ja elämyksiä, onnistua ja epäonnistua, oppia. Nämä seikat yhdistettyinä kirjallisten taitojen kehittämiseen veisivät kaiken aikani pois yrittämisestä. Puolivillainen yrittäminen taas ei mielestäni ole mikään vaihtoehto.
En missään nimessä kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, ettenkö vielä joskus palaisi yrittäjäksi. Siksi en aiokaan sanoa hyvästejä, vaan näkemiin. Olen kaikesta huolimatta edelleen eettinen optimisti, joten katson toiveikkaana tulevaisuuteen ja mielenkiinnolla menneisyyteen. Mitään en kadu, ja niin sen pitääkin olla.
Toivon mitä vilpittömimmin paljon menestystä ja onnea Jannelle ja Jyrille, sekä Luova toimisto Ikimonolle!